Tiistai – pistorasian asennusta ja käytännön oppia

Tänään harjoittelimme pistorasioiden asennusta työsalin harjoituskoppiin. Tehtävänä oli asentaa kaksi kaksiosaista pistorasiaa, jotka yhdistettiin jakorasiaan. Jakorasiasta vedettiin yksi MMJ 3 x 2,5 S -kaapeli keskukseen, jossa se kytkettiin 16 A sulakkeen ja vikavirran taakse. Työ oli käytännönläheistä ja antoi hyvän kuvan siitä, millaista pistorasioiden asentaminen on oikeassa ympäristössä.

Kahden pistorasian asennus – koko kytkentä.

Kytkennän eteneminen ja palaute

Sain tehtyä kytkennät noin tunnissa. Palautteen mukaan jälki oli pääosin hyvää, mutta kehityskohtia löytyi. Tässä tärkeimmät huomiot ja opit:

  1. WAGOliittimien asennussuunta: Jakorasiassa olevien wagoliittimien kärjet olisi hyvä asentaa ylöspäin, jotta mahdollinen vesi pääsee valumaan pois liittimistä, eikä jää liittimen sisälle.
  2. Johtojen taivutussäteet: Noudatin taivutuksissa kolme kertaa kaapelin säteen sääntöä, mutta lopputulos jäi hieman liian pyöreäksi. Siistimpi vaikutelma syntyisi tiukemmilla 90 asteen kulmilla.
  3. TC-kiinnikkeet: Kiinnikkeet oli pääosin asennettu hyvin, mutta joukossa oli yksi vinoon mennyt. Huolellisempi kiinnitys olisi parantanut yleisilmettä.
  4. Johdon kuoriminen: Yksi kaapeli oli kuorittu hieman liian lyhyeksi, ja uloin suojakerros jäi juuri ja juuri riittämättömäksi. Olisi ollut parempi tehdä kuorinta uudestaan, mutta sain tilanteen ratkaistua vetämällä kuoren varovasti lähemmäksi.
Suojamaa olisi voinut tehdä pidemmän lenkin, jotta se varmasti irtoaa viimeisenä.
Kaapelin olisi voinut kuoria pidemmin, eli siis siirtää ylemmäs.
Mutkat olisi voinut taivuttaa siistimmin ja aavistuksen jyrkemmin.

Käyttöönottomittaukset

Asennuksen jälkeen teimme käyttöönottomittaukset, mikä oli erinomainen tilaisuus oppia sähköasennusten turvallisuuden varmistamisesta. Mittaukset etenivät seuraavasti:

  1. Jännitteettömyyden varmistus keskuksesta.
  2. Suojajohtimen jatkuvuuden mittaus – Varmistetaan, että maadoitus on kunnossa.
  3. Eristysvastusmittaukset – tulokset olivat sallituissa rajoissa. Kaapeleissa ei siis ollut mittauksen perusteella eristevaurioita.

Kaikki mittaukset sujuivat hyvin, ja saimme varmuuden siitä, että asennus oli turvallinen ja käyttökelpoinen.

Mittauksen perusteella kaapelin eristys oli kunnossa.

Päivän opit

Tänään opin, että pelkkä määräysten noudattaminen ei aina riitä – työn jäljen tulee myös näyttää hyvältä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että:

  • Johtojen taivutuksissa ja kiinnityksissä esteettisyys on tärkeä osa ammattitaitoa.
  • Asennustöissä pieni tarkkuus ja huolellisuus ratkaisevat paljon – esimerkiksi oikean pituisen kuorinnan merkitys on suurempi kuin aluksi ajattelisi.

Lisäksi harjoittelimme tunnistamaan erilaisia ruuveja ja niiden kantoja puuhun kiinnitettyinä. Tämä oli yksinkertainen mutta hyödyllinen testi, sillä oikeiden ruuvien ja työkalujen valinta on tärkeä osa tehokasta työskentelyä.

Kuvassa yksi osa ruuvitestiä jossa piti silmällä katsoen määrittää ruuvien kannat, eli mikä meisseli tai kärki näihin sopii.

Yhteenveto

Tämä päivä muistutti siitä, että oppiminen ei ole vain teknisten taitojen kehittämistä – se on myös silmän harjaannuttamista ja yksityiskohtiin keskittymistä. Jokainen työvaihe ja virhe opetti jotain uutta, ja se on juuri tämänkaltaisten tehtävien suurin arvo. Asentaminen ja mittaukset antoivat vahvan pohjan tuleville harjoituksille, ja huomaan kehittyväni askel kerrallaan tarkemmaksi ja itsevarmemmaksi.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *